perjantai 5. heinäkuuta 2013

Ulko- ja sisätöitä

Taloprojekti etenee vauhdilla! Tällä viikolla on asennettu peltikatto, tehty ulkoseinien laudotuksia ja asennettu vesiputkia tai mitä ne nyt sitten ovatkaan viralliselta nimeltään ja asennettu styrokseja. Siivoamista on riittänyt joka ikiselle illalle ja päivittäin on pitänyt tehdä erinäisiä päätöksiä, pienempiä ja isompia. Urakoitsijat ovat kiitelleet siistiä työmaata, tosin alussa olimme vähän liiankin innokkaasti heitelleet materiaaleja vaihtolavalle... :)

Se on hassua miten talo tuntuu koko ajan isommalta mitä enemmän sinne tuodaan tavaraa. Pelkkää sokkelia katsellessa ihmettelimme, että millaisen miniatyyritalon me olemme oikein valinneet. No eipä ole enää tuota fiilistä:)

Kuva otettu ennen tämän illan siivoamisurakkaa...




Olemme erittäin tyytyväisiä autokatoksen kaksoispulpettikattomalliin. Se istuu talonmalliin todella hyvin.


 

Ensimmäinen sisäkuva etuovelta katsottuna:) Styroksia asennetaan vielä yksi kerros eli kaiken kaikkiaan neljä kerrosta, jonka jälkeen sen päälle asennetaan verkko. Lattialämmitys tullaan kiinnittämään verkkoon ma 15.7.

Tuo etummainen pylväs tulee jäämään näkyviin, mutta en ole vielä päättänyt millä se päällystettäisi. Olisiko teillä ehdotuksia?



Kylpyhuoneen kahden suihkun paikat lattiakaivoineen. Sauna sijoittuu tuonne perälle.


Kodinhoitohuone tuntuu tällä hetkellä konkreettisimmalta, sillä putkimiehemme on piirtänyt väliseinät paikoilleen. Tuo jakotukki tullaan piilottamaan 60cm alakaapin sisälle. Olisi mielenkiintoista kurkkia tämän kesän asuntomessuilla talojen kaappeihin nähdäkseni miten paljon niiden taakse on piilotettu rumia elementtejä:)


Tämä kulunut viikko on imenyt kaikki energiat meikäläisestä, joten menenkin tästä suoraan pehkuihin.

Vielä lopuksi haluaisin kiittää uskomattoman reippaita apulaisiamme, niin isoja kuin pieniäkin, sillä ilman heitä olisimme todennäköisesti isännän kanssa vieläkin tontilla raivaamassa!!!

Rentouttavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Moikka. Seurailen innolla blogiasi koska meille on ehkä tulossa sama talo. Oletteko tehneet paljon muutoksia pohjaan? Pidämme talon avaruudesta ja tilankäytöstä. Onnea projektiin.

    VastaaPoista
  2. Moikka Terhi, kiva kuulla, että olet tykännyt blogistani! Teimme mahdollisimman vähän muutoksia pohjaan, sillä niissä on aina riskinä, että tulee ylimääräisiä käytäviä tai että talon ihana avaruus menetetään. Näin oli käynyt niissä kohteissa, joissa pääsimme vierailemaan ennen talokauppoja. Sisätiloihin tehdy muutokset koskivat kaikki meidän vanhempien makuuhuonetta, sillä alkuperäisessä pohjassa tila oli tarkoitettu saunan vilvoitteluhuoneeksi. Saadaksemme vaatekaapit järkevästi sijoitettua siirsimme päätyseinää 60cm pidemmälle ja poistimme kylpyhuoneen oven samaisesta huoneesta. Huoneen oviaukko siirrettiin sen verran, että kodinhoitohuoneeseen kulku ei mene tämän huoneen kautta. Lisäksi rakennusvirasto vaati, että autokatos/varasto sijoitetaan talon päätyyn kiinni. Muutoin pohja on aivan sama, kuin alkuperäisessä. Olemme sopineet Kannustalon edustajan kanssa, että taloamme saa käyttää referenssikohteena, joten jos teitä kiinnostaa niin tulkaa katsomaan paikanpäälle:)

    VastaaPoista
  3. Heippa!
    Seurailen myös blogiasi. Meillä pikkuisen edellä menevä projekti saman talomallin kanssa. Tosin jouduttiin tiukkojen rakennusmääräysten vuoksi luopumaan tuosta kaksikerroksellisuudesta eli korkeasta tilasta. Meillä siis sellainen "perustylsä" murrettu harjakatto. Pohja on kuitenkin alkujaan sama pienin muutoksin. Meillä keittiön vieressä oleva olohuoneen jatke on muutettu lastenhuoneeksi ja tv-tilan yhteyteen on tehty työpistesyvennys. Autokatos on talon päädyssä. Mielenkiintoista seurata teettekö lähellekään samoja ratkaisuja kuin meidän talossa.

    Meillä tehtiin vähän eri järjestyksessä. Lattiavalu lämmitysputkineen tehtiin toukokuun alussa ennen elementtien saapumista. Oli tosi kuivaa ja kuumaa, joten valua sai kastella kahden tunnin välein, jotta ei kuivuisi liian nopeasti. Nyt heinäkuun aikana tehty väliseinät ja sähkötöitä. Eilen meillä kävi sisustussuunnittelija esittelemässä aikaansaannoksiaan. Otettiin häneltä valaistussuunnitelma, apua pintamateriaalien valintaan sekä takkasuunnitelma.

    VastaaPoista
  4. Heippa, se on harmillista miten vaikeaa taajama-alueilta on löytää erikoisemmalle talolle soveltuvaa tonttia, ainakin Lohjalla tilanne on tämä. Meilläkin sopivan tontin löytäminen vei melkein vuoden päivät. Harmaja 165 talomalli on siitä hyvä, että pohjaa voi muutella elämäntilanteen muuttuessa. Teilläkin lasten kasvettua lastenhuone voitaisi taas "avata" isommaksi olohuoneeksi. Itse olen alkanut pohtia parven rakentamista keittiön yläpuolelle, mikäli työhuone/vierashuone osoittautuu tarpeelliseksi. Siinä voisi olla lasikaiteet varsinaisten seinien tilalla:)

    Lohjan Laatutalojen yhteyshenkilö ehdotti valun tekoa vasta elementtien asentamisen jälkeen, jotta elementit varmasti sopivat paikalleen eikä tule yllätyksiä. Kelit ovat tosiaan olleet kohdillaa, joten kesärakentajalla tuolla ei taida niin olla merkitystä.

    Olisi kiva jatkossakin kuulla teidän rakentamisprojektin kuulumisia!

    VastaaPoista