Tontin hankinta ei meidän kohdalla mennyt ihan kivuttomasti, sillä käsirahan maksettuamme kesti noin puolivuotta ennenkuin myyjä kykeni tekemään lopulliset kaupat. Kesä rakentaminen vaihtui loppusyksyn rakentamiseen ja sitä kautta seuraavaan kesään. Loppujen lopuksi kaikki asiat loksahtivat kohdalleen paremmin kuin olisi voinut toivoa. Talokaupat teimme Kannustalo edustajan Petri Noposen kanssa joulukuun 2012 lopussa, jolloin Kannustalolla oli kampanjahinnat joulukuussa tehdyille kaupoille sekä kaupanpäälle vielä yhden päivän sisustuskonsultaatio valitsemaltamme sisustussuunnittelijalta. Olen aina ihastellut Kirsi Valantin taidokkaita hienostuneen rentoja sisustuksia, joten valintaa ei ollut vaikea tehdä:)
Teimme talon pohjaan vain pieniä muutoksia, sillä luotamme täysin arkkitehdin ajatuksiin valon kulusta ja tilojen toimivuudesta. Meillä oli tarve neljälle makuuhuoneelle, joten muutimme TV-huoneen vanhempien makuuhuoneeksi ja siirsimme samaisen huoneen ulkoseinää 60cm pidemmälle, jotta saamme vaatekaapit järkevästi sijoitettua huoneen perälle. Lisäksi Lohjan rakennusvalvonta edellytti, että talo tehdään peilikuvana. Tonttimme asemakaava aiheutti harmaita hiuksia autotallin suhteen ja lopulta se päätettiin vastaavan rakennustarkastajan siunauksella sijoittaa talon yhteyteen.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti