maanantai 20. tammikuuta 2014

Kodinkoneet

Tällä kertaa ajattelin esitellä teille kodinkone valintojamme. Keittiösuunnitelmia tehdessä oli selvää, että meidän pitäisi hankkia kaikki koneet uusina, sillä osa jäisi vanhaan kotiin ja pyykinpesukoneemme oli sanomassa sopimustaan irti. 

Keittiön kaappien värien varmistuttua, Kirsi ehdotti meille Mielen valkoisia kodinkoneita ja ihastuin ajatukseen. Tutkittuani asiaa syvemmälti kävi ilmi, että kyseessähän ei ole ihan edullinen merkki ja tulisi kahmaisemaan ison osan sisustusbudjetista. Olimme kuitenkin päättäneet, että keittiön materiaaleista ei tingitä. Toisaalta kodinkonekauppias kertoi rehellisesti, että jos säästäisimme muutamia satasia per kone, emme saisi läheskään samaa laatua. Näin ollen löimme lukkoon Mielen koneiden hankinnan, sillä teemme ruokaa päivittäin ja pesemme pyykkiäkin päivittäin.

Nyt kolme viikkoa taloa asuttaneena voin todeta, että satsaus kannatti. Tiskikonekin on niin hiljainen, että pitää välillä tarkistaa onko se todellakin päällä. Olimme tottuneet siihen, että tiskikoneen ollessa päällä, ei kotimaisia ohjelmia voinut katsoa telkkarista lainkaan...

Kaikki kodinkoneet pesutornia lukuunottamatta on integroitu kalusteisiin. 

Induktioliesi on malliltaan KM 6349 valkoinen BI ja on leveydeltään 70cm. Toinen puoli liedestä on mahdollista yhdistää isommaksi yhtenäiseksi alueeksi. Kuvan värit ovat vähän huonot, mutta liesi on vaaleanharmaa.

Mikroaaltouuni on malliltaan M6262 Top Control grilli BI valkoinen. Mikro on todella tilava. Emme ole vielä ehtineet testata grilli-toimintoja, mutta muuten ruoka lämpenee hetkessä.


Uuni on mallilataan H 2661 B BI valkoinen. Sen sisätila on todella suuri ja kiertoilma-toiminto on aivan loistava. En edes tiedä oliko edellisen kodin uunissa samaista toimintoa, mutta nyt olen käyttänyt sitä useastikin. Saan kerralla paistettua useamman pellillisen ruokaa/leivonnaisia.
Jääkaappimme on malliltaan K37272 iD ja jää-pakastinkaappimme KF 37132 iD. Molemmat on sijoitettu kalusteovien taakse piiloon. Jääkaappien ovet on sen verran raskaat avata, että vetimet ovat ihan paikallaan.

Pesutornimme koostuu kuivurista T 8823 C FS ja pyykinpesukoneesta W 5821 FS. Molemmat vetävät 7kg edestä pyykkiä sisuksiinsa. Mieheni pesee meillä pyykit ja on ollut todella mielissään näistä koneista, kun saa kerralla pestyä enemmän pyykkiä.

Kodinkoneet ovat iloista sakkia, sillä suurimmasta osasta tulee iloinen tilu-lilu-lei merkkiääni työn valmistuttua tai kaapinoven oltua liian kauan auki:) Se, että onko se kiva vai ärsyttävä toiminto vaihtelee päivittäin.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Makuuhuone

Te lukijat olette kovasti pyydelleet lisäkuvia uudesta talostamme ja tällä kertaa esittelen meidän vanhempien makuuhuoneen, jota vielä viime lauantaihin asti kuvasivat parhaiten sanat raksa, sekasorto, romukoppa jne.

Nyt kaikki on muuttunut, kun saimme asennettua Kirenan liukuovekaapit huoneen perälle. Kirjoittelin aiemmin täällä, että alkuperäinen suunnitelma oli hankkia samettilasiset ovet, mutta tulin toisiin aatoksiin ja päätin sen sijaan hankkia seinien värillä sävytetyt mattapintaiset ovet. Pelkäsin, että kyllästyisin samettilasioviin ja pelasin varman päälle.


Liukuovet ovat korkeudeltaan 2750mm ja huonekorkeus on 2800mm, joten meidän piti kiinnittää kattoon lista johon kisko sitten asennettiin. Puupalkki tullaan vielä peittämään kaappien värisellä listalla. Ovet ovat livenä todella massiivisen kokoiset ja toimivat todella hyvin.



Nyt kun saimme kaikki roinat kaappien taakse piiloon, huone tuntuu todella isolta. Tuohon oikean puoleisen oven taakse mahtuisi hyvin pieni nojatuoli tai jalallinen naulakko esim. Hay Loop tai Design House Stockholmin Order -naulakko. Tuohon Order-naulakkoon tulisi ehkä helpommin oikeasti laitettua vaatteet, kun ne voisi vain pujauttaa naulakon solmukohtiin, eikä vaatisi varsinaista asettelua... tai sitten vaan heitän jatkossakin vaatteet lattialle möykyksi niin kuin teen nytkin:)

Liukuovien takana on vielä lähinnä tyhjää tilaa, mutta olen kaavaillut sinne Ikean Stolmen-kokonaisuutta, jolla koko tila saataisi hyötykäyttöön. Jotain tämän tapaista olen ajatellut...

Myös lasten huoneisiin ja vaatehuoneeseen hankimme säilytysjärjestelmät Ikeasta. Ne ovat kohtuu hintaisia ja toimivat mielestäni hyvin. Niistä voisin kirjoitella seuraavalla kerralla.

Palaamisiin!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Muutto takana

Muuttotarkastuksen jälkeen tarkoituksenamme oli levätä jouluaaton ja joulupäivän ajan ennen kuin aloitamme muuton uuteen kotiin. Maltoimme levätä 1,5 päivää ja totesimme Isännän kanssa joulupäivänä sohvalla pötkötellessä, että nyt lähdetään:) Se oli itseasiassa hyvä päätös, sillä olimme sopineet asunnon ostajan kanssa avainten luovutuksen Uuden Vuoden aatolle ja kiire siinäkin aikataulussa meinasi tulla. 

Kuka niitä kaikkia tavaroita on meille ostanut??? Viimeisiä kaappeja tyhjentäessä piti pakottaa kroppa toimimaan, voimat oli aivan loppu. Onneksi anoppi auttoi vanhan sekä uuden kodin siivouksessa, jotta kehtasimme luovuttaa kodin avaimet ostajalle ja toisessa päässä saimme laitettua suurimman osan kamoista suoraan omille paikkoilleen. Tosin saunamme on aivan turvoksista laatikoista, jotka odottavat ulkovarastoon pääsyä. 

Saatuamme muuton tehtyä, oli aika levätä koko vuoden univelat pois. Siihen on vierähtänyt koko tämä vuoden vaihde. Jopa 12 tunnin yöunet eivät ole riittäneet viemään väsymystä pois. Sen vuoksi blogikin vietti joulunpyhät hiljaiseloa.

Toimme muutossa kaikki kalusteet vanhasta kodista ja uusia hankitaan pikkuhiljaa. Ensin se harmitti, mutta nyt olen todennut sen hyväksi asiaksi, sillä tässä ehtii vähän tutustua näihin uusiin tiloihin ja miettiä millaiset kalusteet ja väritykset toimisivat parhaiten.

Ensimmäisinä päivinä tuntui kuin olisi ollut kylässä, eikä talo tuntunut lainkaan omalta. Lisäksi ilmastoinnin, lämmityksen ja erinäisten kodinkoneiden käytönopetteluun on mennyt oma aikansa. 

Takka mm. tuprutti ensi alkuun savut sisälle, mutta ilmastoinnin takka-asetuksen löytämisen jälkeen sekin on toiminut kuin ihmisen mieli.






Ohessa vielä kuvia lasten huoneista. Ostimme lapsillemme joululahjaksi kauan haaveilemani ByNordin pussilakanat ja tyynytliinat. Nuorimmaiselle ostimme siili-lakanat ja Ikeasta peura-pehmolelun. Pihallamme vierailee aika-ajoin kolme valkohäntäpeuraa ja siitä se ajatus sitten lähti:)


Poikamme toivoi karhu-lakanoita ja kas, nehän hän sai. Kyllä Joulupukki tietää:)

 

Vanhimmalle tyttärellemme ostimme peura-lakanat, mutta hänen huoneessaan vallitsee sellainen kaaos, etten saanut napattua kuvaa... 

Huomenna lähden ensimmäistä kertaa töihin uudesta osoitteesta. Saa nähdä muistanko kääntyä kotiin palatessa oikeasta risteyksestä vai tuleeko ajettua tottumuksesta vanhaan osoitteeseen:)

Oikein hyvää alkanutta Vuotta 2014 teille kaikille!!